lauantai 28. elokuuta 2010

Ievan Polkka

Puhelin soi, mutta tyttö ei ole aivan varma miten siihen vastataan.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Pikkuorava

Uutta kylpytakkia kylvyn jälkeen esittelevä mannekiini kierroksella.


lauantai 19. kesäkuuta 2010

Hevityttö

Erin on saanut käsiinsä puhelimen ja laittanut sieltä musiikkia soimaan.




Kävelemäänkin on opittu, rapiat vajaa yhdeksänkuukautisena.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Jälleen vauhdissa

Erin laulaa tietokoneella karaokea. Ei liene epäselvää mistä musiikista tyttö on saanut vaikutteita.


tiistai 4. toukokuuta 2010

Naksuja

Tyttö on päässyt naksujen makuun. Tässä harjoitellaan syömistä.


sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Hei me liikutaan

Muutamaa päivää ennen 6kk synttäreitään päätti Erin että isi ja äiti ovat liian laiskoja tuomaan hänelle leluja joten ne on haettava itse. Tuumasta toimeen ja tyttö lähti ryömimään lattian poikki lelun perään.




Erin on oppinut pelaamaan tietokoneella. On kuitenkin hieman huono häviäjä ja temperamenttia pitäisi hiukan hillitä. Taas kerran pelissä hävittyään tyttö ajatteli ensin syödä näppäimistön ja sitten viskoa sen lattialle.


maanantai 22. helmikuuta 2010

Lelut mielessäin

Kyllä Eriniltä sitä päättäväisyyttä löytyy silloin kun sitä tarvitaan, kuten allaolevassa videoesimerkissä näemme.


sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Sosetta

Tässä on jo pariin kertaan maisteltu perunaporkkanasosetta Erinin kanssa ja hyvin tuo näkyy maistuvan vaikka ilmeet eivät ole kovin ihastuneita.


tiistai 2. helmikuuta 2010

Siirtoja

Muutama tuoreempi video on nyt kopioitu osoitteeseen http://postikeskus.net/erin/
Videot voi käydä katselemassa sieltä silloin kun ne eivät tässä näy.

Mikäli videot eivät koneellasi lähde niitä klikkaamalla pyörimään, puuttuu selaimestasi videotuki. Tässä tapauksessa klikkaa hiiren oikeaa nappia videon päällä ja tallenna se koneellesi, josta voit sitten haluamallasi videosoittimella sen katsella.

Kivaa

Eriniä ihastutti kovin idea, että siirrettäisiin videoista kopiot toiselle palvelimelle, kun ei omia videoitaan pääse aina halutessaan täältä katselemaan.


Ongelmia

Tahtoo tuon Blogspotin kanssa olla jotakin häikkää, kun aika useasti tulee tuota "This video is currently not available. Please try again later" -viestiä.
Yhteyttä on otettu ylläpitoon ja katsotaan koska homma saadaan korjattua.

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Linssilude

Pikkuneitiä kiinnostaa kamera, mutta ehkä ei samassa mielessä kuin muita näyttelijänuralle pyrkiviä; tällä taitaa olla enemmän se kameran syöminen mielessä.

lauantai 30. tammikuuta 2010

Ehkä otin, ehkä en..

Ylimääräistä energiaa purettiin sitten hyppykiikun kanssa. Ponnistus on kuin takavuosien mäkikotkilla konsanaan.

maanantai 25. tammikuuta 2010

Vanulapuista iloa

Pitkästä aikaa pikkuneitiä kameran toiselle puolelle. Silmien puhdistukseen käytetty vanulappu nauratti kovasti, mutta sitten alkoi kameralle poseeraus noin 20 sekunnin kohdalla.

torstai 17. joulukuuta 2009

Jouluista

Tonttutyttö on tainnut juoda hiukan liikaa glögiä.



..ja tunnelma on sen mukainen. Tanssittiin helmat korvissa.


Seuraavana aamuna olo ei ollut enää niin hyvä.

lauantai 28. marraskuuta 2009

Kuvia

Onkohan tullut isäänsä vai äitiinsä kun näin hienosti osaa kameran edessä kaivaa nenäänsä?





keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Uutta oppimassa

Pieni mannekiini esittelee Mariatädin tekemää villapuseroa tyytyväisenä.
Myös esineisiin ja asioihin tarttuminen on jo hallussa, onneksi tällä kertaa mielenkiinnon kohteena on jokin muu kuin isin ja äidin hiukset.

Myös lääkärissä käytiin tänään ja painoa oli jo hurjat viisi ja puoli kiloa, eli kohta ei enää kuuluta neuvolassa punnittavien joukkoon. Pituutta on tullut syntymästä viitisen senttiä lisää.





sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Ristiäiset

Tänään oli sitten Ex-Janioosan, Erin Luna Linnean ristiäiset.

Vieraskato vähän verotti juhlien tunnelmaa mutta päästiin kuitenkin kymmenen paremmalle puolelle. Kiitos juhlavieraille vielä!

Itse sankari ehti jo alkaa tuhisemaan unissaan kun seremonia alkoi, mutta heräsi sitten kun vedellä alettiin läträämään. Kahvittelut sujuivat myös varsin hienosti, joskaan sankari ei tykännyt maata sylissä vaakatasossa; onhan se ikävä seurata silloin tilannetta kun kaikki muut ovat sivuttain.
Juhlien jälkeen tuli sitten unikin hienosti.





Kuvassa kaksi kummia sekä kaksi isovanhempaa että äiti.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Badgerbadgerbadger

Tanssivat mäyrät on hauskoja. www.badgerbadgerbadger.com


perjantai 30. lokakuuta 2009

Mobile

Uutta mobilehäkkyrää tässä ihmetellään.


torstai 22. lokakuuta 2009

Tarkastuksia

Toissapäivänä, tiistaina, käytiin Jyväskylässä sydänlääkärissä, joka kuunteli ja katseli sydämen. Kaikki oli ok, eikä asian tiimoilta enää tarvitse käydä siellä.

Tänään neuvolassa painoa oli 4970g ja pituutta 56,6 cm. Tyttö oli kuulemma virkeä ja perusasiat kunnossa. Vanhemmat vaikuttivat rennoilta.
Mutta eikös rento ole sama kuin löysä?

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Huomio

Kuvat ovat hiukan rakeisia ja joskus hämäriä sen vuoksi ettei pienestä vauvasta uskalla ottaa kuvia salaman kanssa ettei näkö kärsi.

Sosialisointia

Tänään kävi paljon vieraita ja Jani-Oosa jaksoi kaikkia hienosti viihdyttää.
Iltasella sitten käytiin Puh-nallea katsomassa ja siitähän se riemu ratkesi.



perjantai 9. lokakuuta 2009

Kuola valuu ja tyttö kasvaa

Ääni kovenee päivä päivältä ja ympäristökin alkaa kiinnostamaan kummasti. Lauri Tähkä ja Juice Leskinen tuntuvat musiikista kelpaavan.

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

....

Käytiin tänään autolla ajelemassa. Kovasti oli unettavaa puuhaa kun ei takapenkiltä juuri mitään kuulunut koko matkan aikana.

Kotona olikin sitten se nukahtaminen niin paljon hankalampaa. Näin nopeasti ne ilmeet vaihtuvat nukahtamisyrityksen aikana kun kuminen rauhantekijä lykätään äänenvaimentimeksi.




perjantai 25. syyskuuta 2009

...

Neuvolan täti kävi tänään ja Jani-Oosa oli lihonut 120 grammaa. Sama vauhti kun/jos jatkuu niin ohittaa isänsä painossa ihan pikapuoliin. Sankari päätti myös uutta tuttavuutta tervehtiä haisevin terveisin heti kun vaippa saatiin pois.


sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Taival alkaa

Nyytti on jo yksitoista päivää vanha ja kotiutunut hienosti. Päivärytmiin kuuluu jo niinkin moninaisia asioita kuin syöminen, nukkuminen ja äänijänteiden venyttely.

Tänään käytiin Jani-Oosan kanssa ensimmäistä kertaa ulkona, mikä menikin hienosti, joskin rattaiden vauhti oli ajoittain liian hidasta jolloin naapurustossa kaikui käsky mennä kovempaa. Sen jälkeen sitten kovasti väsyttikin.
Muutenkin menohaluja tuntuisi olevan kovasti. Kun Jani-Oosan kääntää vatsalleen niin kovasti koettaa kammeta polvia alle. Myös pää nousee hienosti ilmaan jo. Taitaa jäädä ryömiminen pian kokonaan väliin kun pitäisi kontilleen päästä.

Huutoa ei pikkuneidistä lähde muuta kuin tilanteissa joissa sitä tarvitaan, jolloin asia usein korjautuu röyhtäyttämällä tai nostamalla kärryihin nukkumaan ja niitä eestaas heijaamalla. Mitä kovempi huuto, sen hurjempi vauhti pitää olla ennenkuin hiljenee.

Nukkuminen sujuu myös jo rutiinilla, kaksi kertaa yössä heräämällä. Jos vielä päästäisi siihen yhteen niin olisi hienoa.

Nimeä Jani-Oosalle on mietitty ja melkein yhteisymmärrykseen päästykin. Nimet on jo keksitty, mutta taistelua vielä aiheuttaa se mihin järjestykseen ne laitetaan.